Uutta kohti
Meillä neulotaan sukkia, mutta ollaan myös mukana tekemässä Tays Syöpäkeskuksen strategiaa. Toimintaamme kuuluu niin Cafe Pirsyä kuin korkean syöpäriskin seurantaakin. Luomitarkastuksista meidät tunnetaan, mutta toivomme yhä useamman löytävän syöpään sairastuneiden läheisille suunnatun tuen. Eikä tässä vielä ole vielä kaikki, ei lähellekään.
Luopumista ja kokeilemista
Monipuolisuuden lisäksi toimintaamme leimaa pitkä historia, onhan yhdistys ikänsä puolesta jo valmis eläkkeelle. Emme kuitenkaan aio hidastaa tahtia, päin vastoin. Tai toisaalta – olemme vähintään yhtä aktiivisia kuin monet nykypäivän kiireiset eläkeläiset.
Jos haluaa kehittää ja luoda uutta, pitää jotakin jättää pois. Sanotaan, että luopuminen on se tärkein – ja samalla vaikein – osa strategiaa tehdessä ja toteuttaessa. Maailma muuttuu ja toimintaa kehitetään tarkalla korvalla asiakaspalautteita kuunnellen. Voimme valita joko voivottelun ja vastaanharaamisen tai rohkean kokeilemisen. Meillä on yhteinen suunta – hyvä elämä ilman syöpää ja syövästä huolimatta – ja tahto kulkea sitä kohti.
Ihmisiä ja tavoitteita
Tarvitaan tietysti myös innostusta ja ihmisiä toteuttamaan uudistusta. Meillä on sitoutunut, uudistamishaluinen hallitus, ihan mahtavia vapaaehtoisia ja loistava yhteisten tavoitteiden eteen työskentelevä työyhteisö.
Joku kysyy, eikö tämä työ ole raskasta. Tietysti aina välillä on. Syöpään sairastuneiden ja läheisten tilanteet ovat moninaisia, kaikki yksilöllisiä ja usein sairastuneille ja läheisille kohtuuttoman raskaita. Juuri siksi on tärkeää, että tarjottu tuki ja toiminta on monipuolista ja palveluita kehitetään usealla rintamalla. Työ on antoisaa kun näkee, että olemme osaltamme kannatelleet ihmistä eteenpäin – pienen hetken tai pidemmän matkan. Hyvällä porukalla selviämme haasteista.
Remonttia ja yhteistyötä
Uudistuksia on meillä tehty monenlaisia: olemme remontoineet toimitiloja (kohta on valmista!), kehittäneet viestintää, hioneet palveluita, virittäneet yhteistyökuvioita ja kouluttautuneet. Tulossa on monenlaista uutta, muun muassa digitaalisten palveluiden saralla. Ja teemmepä vuoden alkupuolella näkyvän lanseerauksenkin.
Ne alussa mainitut sukat, ne ovat osa Operaatio Onnensukkaa ja menevät Taysiin syöpään sairastuneiden jalkoja lämmittämään. Tämä tempaus on hyvä esimerkki yhteistyöstä, jota ilman ei uudistuminen onnistuisi. Kiitos Siskot! Tärkeää on myös kattojärjestömme Suomen Syöpäyhdistyksen ja koko Syöpäjärjestöjen tarjoama tuki. Yhdessä olemme enemmän.
Haluatko pysyä kärryillä Pirsyn uusista tuulista? Tilaa uutiskirje, myös ammattilaisille on omansa.