Siirry suoraan sisältöön
Kaksi kättä, jotka pitelevät tähtisadetikkuja hämärtyvässä illassa.

Syövän tuomat muutokset seksuaalisuuteen – tietoa ja tukea

Janika Rättö

Janika Rättö

Seksuaalisuudesta puhuttaessa monelle tulee ensimmäisenä mieleen seksi tai muut siihen liittyvät toiminnot. Seksi totta kai kuuluu seksuaalisuuteen, mutta on vain osa sitä. Todellisuudessa seksuaalisuus on paljon laajempi käsite ja alkuun onkin hyvä hieman avata sitä.

Esimerkiksi se, miten näet ja koet itsesi sekä kehosi tai millaisesta kosketuksesta pidät, on osa seksuaalisuutta. Seksuaalisuus on läheisyyttä, kokemuksia, rakastetuksi ja hyväksytyksi tulemista, iloa, surua ja toiveita. Usein käytetty lausahdus ”seksi on sitä mitä teemme, seksuaalisuus sitä mitä olemme”, tiivistää ajatuksen seksuaalisuudesta hyvin. Seksuaalisuus on yksi ihmisen perustarpeista kulkien ja muuttuen matkan mukana syntymästä kuolemaan saakka.

Vakava sairastuminen tuo väistämättä muutoksia myös seksuaalisuuteen ja läheisiin ihmissuhteisiin. Jo itse sairastuminen ja sairauskriisi ovat omiaan ravistelemaan turvallisuuden tunnetta ja tuomaan huolta tulevasta. Sairastumisen alussa seksi tai siihen liittyvät asiat eivät välttämättä ole mielessä, mutta vaikutuksia seksuaalisuuteen ei pidä myöskään vähätellä.

Minkälaisia muutoksia syöpä ja sen hoidot voivat tuoda seksuaalisuuteen?

Syöpään sairastuminen ja sen eri hoitomuodot tuovat lähes aina muutoksia seksuaalisuuteen. Kaikki kokevat muutokset kuitenkin omalla tavallaan; sillä, kuinka merkittävänä omaa seksuaalisuutta on pitänyt ennen sairastumista, on suuri vaikutus. Joillakin seksuaalisuus näkyy elämässä hyvin vahvasti, toisilla vähäisempänä. Jos suhde omaan kehoon on ollut vahva jo ennen sairastumista, tukee se toipumista myös sairastamisen myöhemmässä vaiheessa tai sen jälkeen.

Seksuaalisuuteen kohdistuviin muutoksiin vaikuttaa moni asia, esimerkiksi valittu hoitomuoto, käytetyt lääkkeet, ikä ja aiemmat elämänkokemukset. Muutokset voivat liittyä kehon ulkoiseen olemukseen, minäkuvan muutoksiin sekä henkiseen hyvinvointiin. Sairaus tuo haasteita myös läheisiin ihmissuhteisiin ja parisuhteeseen tai voi tuntua pelkona puolison löytymisestä tulevaisuudessa.

Syövän kirurgiset hoidot muuttavat usein kehon ulkonäköä ja esimerkiksi rinnan tai kiveksen poisto voi vaikuttaa seksuaalisuuteen hyvinkin paljon. Mitä lähempänä seksuaalisia toimintoja syöpä fyysisesti on, sen traumaattisempana se koetaan seksuaalielämän kannalta. Eturauhassyövän hoidot voivat muuttaa seksielämää hyvinkin radikaalisti, sillä eri hoitomuotojen seurauksena voi olla haastavaa tai mahdotonta saada erektiota. Seksi on onneksi paljon muutakin kuin yhdyntää, joten nautintoa voi saada muillakin tavoin, kuin ehkä aiemmin.

Muuttunutta kehoa voi olla vaikea hyväksyä ja se saattaa tuntua vieraalta. Suru on osa prosessia ja kannattaakin antaa itselle lupa surra kehon muutoksia.

Syövän hoito voi aiheuttaa toiminnallisia haasteita, kuten kiihottumis- ja orgasmivaikeuksia, yhdyntäkipua sekä erektiohäiriötä. Hoitoon käytettyjen lääkitysten, esimerkiksi sytostaattien tai hormonihoitojen, vuoksi vaihdevuosioireita voi tulla jo tavanomaista aiemmin. Syöpähoidot voivat myös vaikuttaa hedelmällisyyteen, mikä voi aiheuttaa ison kriisin sairauskriisin ohella.

Hoitojen haittavaikutukset, kuten pahoinvointi ja kuivat limakalvot, voivat aiheuttaa haluttomuutta. Mielialan vaihtelut ovat hyvin tavallisia ja kiinnostus seksiä kohtaan voi jo senkin vuoksi olla olematonta, puhumattakaan kaikesta muusta myllerryksestä, mitä mieli ja keho käy läpi.

Kun seksi ei kiinnosta tai sitä ei pysty toteuttamaan haluamallaan tavalla, muun läheisyyden, kosketuksen ja läsnäolon tärkeys korostuu. Avoin keskustelu kumppanin kanssa vähentää väärintulkintojen riskiä ja tukee sekä omaa, että kumppanin hyvinvointia sairauden eri vaiheissa.

Keho ja mieli kulkevat käsi kädessä myös syövän hoitojen aikana. Ulkoiset muutokset kehossa sekä henkinen vointi voivat vaikuttaa minäkuvaan. Minäkuvassa on kyse siitä, miten näet ja koet itsesi ja millainen suhde sinulla on kehoosi. Syöpä ja sen vaikutukset voivat tehdä isonkin kolauksen itsetuntoon, olo voi tuntua jopa inhottavalta ja luotaantyöntävältä. Jotkut hoitojen haittavaikutuksista, kuten hiustenlähtö, näkyvät myös ulos päin ja voivat paljastaa sairauden muille, vaikket itse sitä haluaisi. Kaikki muutokset eivät välttämättä ole kuitenkaan ainoastaan negatiivisia; parhaimmassa tapauksessa löydät itsestäsi uusia puolia ja muutoksista voi muodostua yksi uusi minäkuvan osa muiden piirteiden ja ominaisuuksien joukossa.

Seksuaalisuuden tukeminen

Kelpaanko minä tällaisena? Olenko edelleen haluttu ja rakastettu? Onko minun mahdollista enää löytää kumppania sairauden vuoksi? Vakava sairaus voi synnyttää monenlaisia ajatuksia omasta itsestä, läheisistä ihmissuhteista ja tulevaisuudesta.

Hyvinvoinnin kannalta on tärkeää, että elämässä olisi muutakin kuin sairastamista ja murehtimista. Mistä sinulle tulee hyvä olo? Minkälaista hoivaa kehosi ja mielesi kaipaa juuri nyt, tässä hetkessä? Mitä enemmän pystymme nauttimaan itsestämme ja hyväksymään mielen ja kehon muutokset, sen paremmin kykenemme myös nauttimaan seksistä ja seksuaalisuudesta. Tottuminen muutoksille voi viedä aikaa, joten kärsivällisyyttä tarvitaan. Parhaimmassa tapauksessa sairastuminen voi jopa tarjota mahdollisuuden tutkia seksuaalisuutta ja omia mieltymyksiä ihan uudessa valossa ja voit löytää siitä ihan uusia ulottuvuuksia. Syövän ei tarvitse olla esteenä nautinnolliselle elämälle.

Seksuaalisuuteen liittyvien pulmien kanssa ei kannata – eikä tarvitse, jäädä yksin. Keskustelu omista ajatuksista puolison, ystävän tai muun läheisen kanssa on tärkeää ja auttaa keventämään omaa mieltä. Myös keskustelu ammattilaisen kanssa voi tuoda uusia näkökulmia ja tukea haasteiden ratkomiseen, joten seksuaalineuvojan vastaanotto voi olla paikallaan.

Pirsyn seksuaalineuvojan maksuttomalle vastaanotolle voit varata ajan, mikäli sinulla on mitään seksuaalisuuteen liittyviä haasteita, ongelmia tai pohdintoja. Syövän hoidon vaiheella ei ole merkitystä, ajan voi varata missä vaiheessa sairastumista tahansa, myös hoitojen päättymisen jälkeen tai parantumatonta syöpää sairastavana. Seksuaalineuvojan vastaanotto on turvallinen ja neutraali paikka, missä on lupa puhua avoimesti kaikista seksuaalisuuteen liittyvistä ajatuksista ja tunteista.

Usein jo pelkästään asioiden ääneen sanoittaminen voi huojentaa mieltä ja auttaa eteenpäin. Vastaanotolta on mahdollista saada erilaisia harjoituksia halutessaan. Käyntien määrä katsotaan aina yksilöllisesti, tavallisesti 2-6 käyntikertaa. Joskus jo yksikin kerta on riittävä. Vastaanotolle voi tulla myös yhdessä kumppanin/kumppanien kanssa.

 

Ajan seksuaalineuvontaan voit varata netin kautta. Siirry ajanvaraukseen tästä  >>

Ajan voit varata myös puhelimitse 03 2499 200.

 

Seksuaalisuus, parisuhde ja syöpä -etäluento

Pirsy järjestää maksuttoman verkkoluennon aiheesta Seksuaalisuus, parisuhde ja syöpä 21.11.2024. Lisätietoa löydät täältä >>