Pirsy 70 vuotta: Uudistumisesta elinvoimaa
Tämä artikkeli on osa Pirkanmaan Syöpäyhdistyksen 70. toimintavuoden juhlajulkaisua. Juhlajulkaisun blogit ja artikkelit kertovat yhdistyksen historian ja nykypäivän toiminnasta ja kohokohdista, merkityksestä osana syöpään sairastuneiden ja läheisten elämää ja ympäröivää yhteiskuntaa sekä eri vuosina näköalapaikoilla olleiden henkilöiden muistoja ja kertomuksia.
Nykyään Suomen Syöpäyhdistyksen hallituksessa toimivalla Hannu Routamaalla on ollut näköalapaikka myös Pirkanmaan Syöpäyhdistyksen 2010-luvun muutosten aikaan. Puheenjohtajana hän oli yhdistyksen hallituksen mukana luotsaamassa yhdistystä entistä ketterämpään ja reagoivampaan suuntaan.
Hannu Routamaan astuessa Pirkanmaan Syöpäyhdistyksen puheenjohtajan saappaisiin vuonna 2013, oli yhdistyksen asema alueellisena toimijana jo vankka ja luotettava. Vakiintunut yhdistys alkoi kuitenkin myös uudistua ja hakea toimintaansa uusia suuntia.
Silloinen hallitus, minä mukaan lukien, ei ollut orientoitunut siihen, mitä muuttuva viestintämaailma voisi tuoda tullessaan. Tai mikä sen merkitys on järjestön idean eteenpäin viemiseksi. Esimerkiksi yhdistyksellä ei vielä tuolloin ollut sosiaalisen median viestintää lainkaan.
Muutoksia tuki se, että yhdistys oli luonnollisessa murroksessa, sillä uuden johdon rekrytointi oli edessä. Jo rekrytointiprosessin alussa tuli selväksi, että johtoon halutaan ihmisiä, joilla on ymmärrystä ja kokemusta järjestömaailmasta. Samoin painotettiin viestinnän merkityksen tunnistamista ja tuoretta johtamiskulttuuria.
Yhdistyksen elinvoima ja mukautuvuus tulevaisuuteen lähtee Routamaan mielestä tekijöistä.
Uudistusmielisiä ja kyvykkäitä henkilöitä on tullut vetovastuuseen. Ihmisiä, jotka ymmärtävät muuttuneen maailman ja sen vaatimukset. Maailma on muuttunut yllättävän paljon vuodesta 2013.
Koko henkilökunnan sitoutumisen myötä on yhdistys ottanut isoja harppauksia aktiivisessa viestinnässä ja uusien työkalujen käyttöönotossa, esimerkiksi somekanavat avattiin ihmisten tavoittamiseksi.
Sairastunut nostetaan takaisin jaloilleen
Routamaa toimi hallituksen puheenjohtajana kuuden vuoden ajan, jolloin yhdistyksen toimintaa ja tavoitteita terävöitettiin Syöpäjärjestöjen yhteisen strategian mukaisesti.
Tasa-arvo ja oikeudenmukaisuus pitää näkyä -ja näkyy, toiminnassa. Yhdistyksen on oltava hyvin saavutettava, sekä fyysisesti että digitaalisessa maailmassa.
Sairastuneet saavat erikoissairaanhoidon kautta hyvää hoitoa, jota yhdistyksen tarjoama korkeatasoinen palvelu täydentää. Tuki ja apu, kurssit ja ammattilaisten tarjoamat palvelut ovat merkittäviä niin sairastuneille kuin läheisillekin; huolta pidetään koko perheestä.
Pirkanmaan Syöpäyhdistyksen palveluntarjonta on todella laaja. Tietopäivien ja kurssien lisäksi ammattilaiset auttavat tarjolla olevien palveluiden ja tukimuotojen äärelle, konkreettisia toimia unohtamatta. Liikuntaryhmiä ja keskusteluaikoja on tarjolla niitä kaipaaville. Hoitajan kanssa on myös rintaproteesin sovitus ja valinta turvallista.
Sairaiden ja läheisten jaksamista on aina haluttu tukea yhdistyksen toiminnassa. Yhteisöllisyys on muutakin kuin pelkkä sana, se on yksi yhdistyksen kulmakivistä.
Kun sairastut, olet hukassa. Täällä keskitytäänkin sairaan ja läheisen jaloille nostamiseen, Hannu Routamaa sanoo.
On tietoa ja ”tietoa”
Luotettavan ja ymmärrettävän tiedon merkitys korostuu jatkuvasti kiihtyvässä tietotulvassa. Terveys on yksi ihmisiä eniten kiinnostavista asioista, eikä tiedon ja vaihtoehtoisen ”tiedon” tarjoajista ole pulaa. Routamaa kokee ehdottoman tärkeäksi kohderyhmäksi nuoret.
Nuorten tavoittaminen osuvalla ja toimivalla viestinnällä heidän omissa kanavissaan on tulevaisuudessakin tärkeää -ja haaste, Routamaa pohtii.
Koska elintavat vaikuttavat merkittävästi myös syöpätautien ennaltaehkäisyssä, on luotettavan ja selkeän viestin välittämisellä todellista merkitystä. Nuorille ajatus elintapojen vaikutuksesta terveyteen – tai sairastumisriskiin, saattaa tuntua kaukaiselta, asialta, jota mietitään joskus kaukana tulevaisuudessa. Fakta kuitenkin on, että sitä kaukaista tulevaisuutta nuori petaa jo nyt. Esimerkiksi nuorten yleistynyt nuuskan käyttö vaikuttaa terveyteen ja myös syöpäriskiin. Hyvällä ja kohdennetulla viestillä suoraan nuorille Routamaa näkee kuitenkin hyviä mahdollisuuksia vaikuttaa.
Pienistä puroista syntyy jotakin isoa
Talouden vakaus määrittää paljolti myös Syöpäyhdistyksen kykyä toimia ja edistää työn tavoitteita. Yhdistyksen taloustyöryhmässä edelleen vaikuttava Routamaa nostaa esiin jäsenmaksujen merkityksen. Vaikka yksittäinen jäsenmaksu saattaakin tuntua pieneltä summalta, kertyy näistä pienistä puroista pohja tärkeälle työlle.
Jäsenmaksutulot ovat hyvin merkittävä osa budjetista. Niidenkin avulla turvataan yhdistyksen toimintaa.
Myös lahjoitukset, esimerkiksi testamentti- ja muistolahjoitukset ovat tärkeitä.
Jo yhdistyksen alkuaikana on saatu testamenttilahjoituksia, jotka on osattu sijoittaa huolellisesti ja tuottavasti. Näin tuloja voidaan edelleen sijoittaa ja käyttää toiminnan rahoittamiseen, Hannu Routamaa sanoo.
Yhdessä teemme hyvää
Hannu Routamaan omakohtaiset kokemukset toivat hänet alun perin mukaan yhdistystyöhön. Routamaan viidestä sisaruksesta kolme on aikoinaan sairastunut syöpään. Kaksi heistä kuoli sairauteen. Hannu Routamaa halusikin antaa osansa syöpätyöhön.
Voin antaa jotakin apua syövän hoidon edistämiseksi.
Hannu Routamaan voi hyvällä syyllä sanoa tekevän omalla työpanoksellaan Syöpäyhdistyksen visiota eläväksi: Hyvä elämä ilman syöpää ja syövästä huolimatta.
Millaisia ajatuksia vuodenvaihteessa 2020 Pirkanmaan Syöpäyhdistyksen hallituksen puheenjohtajuuden jättäneellä Routamaalla on yhdistyksen tulevaisuudesta? Routamaan toive on ennen kaikkea nuorten tekijöiden liittyminen yhdistystoimintaan ja hallitustyöskentelyyn. Hän näkee tarpeen työn jatkumiselle ehdottoman selkeänä.
Tulevaisuuden yhteiskunta ei voi elää ilman järjestökenttää, johon Pirkanmaan Syöpäyhdistyskin kuuluu.
Piiu Latvala