Siirry suoraan sisältöön

Biopankki edistää uusien hoitomuotojen kehittämistä

Johanna Mäkelä

Johanna Mäkelä

Lääketieteellistä tutkimusta ja diagnostiikkaa varten on kautta aikojen koottu näytteitä ja tietoja. Keräystavat ja suostumuskäytännöt ovat vaihdelleet suuresti ajan käytäntöjen ja lainsäädännön mukaan. Vuonna 2013 voimaan astunut Biopankkilaki uudisti toimintaa merkittävästi, sillä laki mahdollistaa näytteiden ja tietojen keräämisen myös tuleviin tutkimustarpeisiin, ei vain yhtä tiettyä tutkimusta varten. Yksi biopankkitoiminnan keskeisiä tavoitteita on saada tieto ja innovaatiot entistä nopeammin ja tehokkaammin potilaiden hyödyksi.

 

Näytteet ja niihin liittyvät tiedot ovat välttämättömiä lääketieteellistä tutkimusta varten. Biopankit keräävät näytteitä biopankkisuostumuksen antaneilta ja luovuttavat niitä lääketieteellisiin tutkimuksiin, jotta sairauksien hoitoon voidaan kehittää yhä ja tehokkaampia ja yksilöllisempiä lääkkeitä ja hoitomuotoja. Biopankkiaineistoa voidaan käyttää mm. syövän syntymekanismien tutkimiseen ja uusien diagnostisten menetelmien kehittämiseen. Kaikilla meistä on mahdollisuus olla osana tätä kehitystyötä lahjoittamalla biopankkinäyte. Biopankkinäytteen voi lahjoittaa antamalla kirjallisen biopankkisuostumuksen, jolloin diagnostisen näytteenoton yhteydessä voidaan ottaa näyte myös biopankkiin. Jokaisella täysi-ikäisellä on oikeus halutessaan olla mukana biopankkitoiminnassa. Pirkanmaan alueella biopankkitoiminnasta vastaa Pirkanmaan sairaanhoitopiirin omistama Tampereen Biopankki.

 

Syöpätyyppejä ja niiden eri muotoja on lukemattomia ja potilaat reagoivat hoitoihin ja lääkkeisiin eri tavoin. Tästä syystä on tärkeää tunnistaa syövän eri muodot ja löytää jokaiselle tehokkain hoito. Suomen biopankit ovat organisoineet Sosiaali- ja terveysministeriön (STM) rahoittaman kansallisen syöpänäytekeräyskampanjan, ”Hyvän ketju”, jonka tavoitteena on kerätä kattava kansallinen syöpänäytekokoelma tutkijoiden käyttöön. Tavoitteena on taata syöpäpotilaille jatkossakin yhdenvertainen ja mahdollisimman hyvä hoito. Hyvän ketju tarkoittaa käytännössä sitä, että leikkaukseen tulevalta syöpädiagnoosin saaneelta potilaalta pyritään ottamaan leikkauksen yhteydessä tuorekudosnäyte tulevaisuudessa tehtäviä biopankkitutkimuksia varten, sekä ylimääräinen verinäyte, ns. nestebiopsia ennen leikkausta. Verinäytteestä määritetään verenkierron solunulkoista DNA:ta eli kiertävää kasvain-DNA:ta. Kasvain-DNA:ta voidaan käyttää apuna syövän varhaisessa toteamisessa, kliinisissä mutaatiomäärityksissä, hoitovasteen seurannassa ja hoitoresistenssin sekä mahdollisen jäännöstaudin havaitsemisessa. Antamalla biopankkisuostumuksen on siis mahdollista olla mukana myös Hyvän ketju syöpänäytekeräyskampanjassa.

 

Sairastuminen vakavaan sairauteen on aina suuri järkytys. Lahjoittamalla näytteen biopankkiin potilas voi kuitenkin omalta osaltaan edistää oman sairautensa tutkimusta. Biopankkitutkimus ei ehkä ehdi vaikuttamaan vielä suostumuksen antaneen potilaan sairauden hoitokäytänteisiin, mutta antamalla biopankkisuostumuksen voi kuitenkin olla mukana auttamassa läheisiään ja tulevaa sukupolvea, helposti ja turvallisesti.  Antamalla suostumuksen voi varmistua siitä, että on omalta osaltaan tehnyt parhaansa sairauden syiden ja uusien hoitomuotojen edistämiseksi myös tulevaisuudessa.

 

Hyvän ketju voi alkaa meistä jokaisesta!

 

Johanna Mäkelä