Ikääntynyt henkilö seisoo ulkona keltaiseen sadetakkiin pukeutuneena. Hän katsoo paperista karttaa. Tausta on sumuinen.

Pirkanmaan
Syöpäyhdistys on tukenasi

Kun syöpä on osa elämääsi

Tapahtumat ja kurssit

Kaikki tapahtumat ja kurssit

Uutisia | Blogeja

  • Fysioterapiasta apua rintasyöpäleikkauksen jälkeen

    Rintasyöpäleikkaus on monella tapaa kuormittava kokemus. Keho muuttuu, ja kaikille jäävät muistoksi arvet. Jos leikkausarpi rajoittaa olkapään liikettä tai elämää, apu voi löytyä fysioterapiasta.

    →
  • Isän syöpä on yhä useamman lapsen arkea

    Vuosittain noin 1 800 alaikäisen lapsen isällä todetaan syöpä.

    →
  • Tekoja, jotka tuovat avun lähemmäs

    Ajattele hetki Suomea 1950-luvulla. Osa meistä voi muistella tätä, osa puolestaan on kuvitelmien ja kertomusten varassa.

    →
  • Ilo tavallisesta arjesta – mitä opin sairaudesta?

    Ärsyynnyn, kun kännykän laturinjohto on solmussa ja sadalla mutkalla. Miten tämänkin laitteen lataaminen voi olla näin hankalaa – mietin.

    →
  • Pirsyltä vuosittain miljoona euroa pirkanmaalaisten hyväksi 

    Monet sote-järjestöt ovat ahdingossa kohtuuttomien avustusleikkausten takia. Kansalaisyhteiskunnan perusta on uhattuna.

    →
  • Roosa nauha on enemmän kuin pelkkä symboli

    Tee tukesi näkyväksi – Osta Roosa nauhat yrityksen henkilöstölle

    →
  • Hevoskaveripäivä: Hengähdyshetkiä hevosten ja vertaisten seurassa

    Turpa toisensa jälkeen ojentui uteliaasti kohti laitumen laidalle saapuneita nuoria. Uudet hevoskaverit olivat meitä vastassa ennen kuin ehdimme kunnolla edes tervehtiä niitä.

    →
  • Keskusteluvastaanotot Sastamalassa ja Valkeakoskella

    Saat keskustelutukea kasvotusten nyt myös Sastamalassa ja Valkeakoskella

    →
  • Syöpää ei kukaan käsikirjoita elämäänsä

    Silti siitä tulee monelle osa omaa tarinaa. Katso ja kuuntele Emmin tarina.

    →
  • Tule mukaan etäliikuntatunneille, vaihtoehtoja on paljon!

    Maksuttomat etäliikuntatunnit starttaavat jälleen.

    →
  • Vakavan sairauden keskellä ei tarvitse jäädä yksin 

    Keskustelumahdollisuus on kullan arvoinen.

    →
  • Syöpä ja työ: Voisiko kuntoutustuki tuoda lisäaikaa, kun työkyky ei ole ennallaan?

    Onko vielä oikea aika palata työhön?

    →

Kurkkaa blogiarkistoon

Kurkkaa Facebookin puolelle

Comments Box SVG iconsUsed for the like, share, comment, and reaction icons

Tervetuloa harjoitteluun Henni 🤩

"Moi, mie oon Henni! Oon kolmannen vuoden sairaanhoitajaopiskelija, ja suuntaudun mielenterveys- ja päihdehoitotyöhön. Oon Pirsyssä nyt ensimmäistä viikkoa, suoritan täällä neljän viikon pituisen ohjatun harjoittelun.

Pirsyssä miuta kiinnostaa erityisesti seksuaalineuvonta, sillä tavoitteenani on nykyisten opintojen jälkeen kouluttautua seksuaalineuvojaksi, ja siitä seksuaaliterapeutiksi. On myös ihanaa päästä tutustumaan järjestötoimintaan.

Odotan innolla, mitä kaikkia arvokkaita oppeja tulen Pirsystä saamaan!"

Henni tekee aiemmin Pirsyssä harjoittelussa olleen Maijan kanssa opinnäytetyötä gynekologiseen syöpään sairastuneen seksuaaliterveyden edistämiseen liittyen. Tästä kuulemme lisää myöhemmin!
… Katso lisääNäytä vähemmän

Tervetuloa harjoitteluun Henni 🤩

Moi, mie oon Henni! Oon kolmannen vuoden sairaanhoitajaopiskelija, ja suuntaudun mielenterveys- ja päihdehoitotyöhön. Oon Pirsyssä nyt ensimmäistä viikkoa, suoritan täällä neljän viikon pituisen ohjatun harjoittelun.

Pirsyssä miuta kiinnostaa erityisesti seksuaalineuvonta, sillä tavoitteenani on nykyisten opintojen jälkeen kouluttautua seksuaalineuvojaksi, ja siitä seksuaaliterapeutiksi. On myös ihanaa päästä tutustumaan järjestötoimintaan.

Odotan innolla, mitä kaikkia arvokkaita oppeja tulen Pirsystä saamaan!

Henni tekee aiemmin Pirsyssä harjoittelussa olleen Maijan kanssa opinnäytetyötä gynekologiseen syöpään sairastuneen seksuaaliterveyden edistämiseen liittyen. Tästä kuulemme lisää myöhemmin!

Muista ilmoittautua mukaan verkkoluennolle!⁠
⁠
Luotettavaa ja asiantuntevaa tietoa eturauhassyövästä ja sen hormonaalisesta hoidosta.⁠ Luennoitsijana toimii ylilääkäri, onkologian erikoislääkäri Heidi Penttinen⁠
⁠
📍 Koska? Ma 16.11.2026, klo 16-17⁠
📍 Kenelle? Kaikille syöpään sairastuneille | Kaikille aiheesta kiinnostuneille⁠
📍 Miten mukaan luennolle? Ilmoittaudu 15.11. mennessä verkossa pirsy.fi/eturauhassyopa⁠
⁠
Voit osallistua luennolle verkon kautta tai tulla paikan päälle Pirsyn toimistolle (Hämeenkastu 5 A, Tampere).⁠ Pirsy tarjoaa kahvit liveosallistujille.⁠
⁠
Luento on maksuton.⁠
⁠
Tervetuloa kuulolle!

Olet tervetullut tutustumaan järjestöjen ja opintokeskusten toimintaan sekä tapaamaan asiantuntijoita, kokemustoimijoita ja vapaaehtoisia!

Tiedossa on mukavaa tekemistä ja musiikkia sekä rentoja kohtaamisia jouluisissa tunnelmissa.

Tiloihimme on esteetön kulku hissillä ja tiloissamme on esteetön WC.

✅️ ti 1.12.2026, klo 14-16.30
✅️ Hämeenkatu 5 A, 7. krs, Tampere

Mukana menossa Invalidiliitto, Kansalaisfoorumi, Näkövammaisten liitto, Omaishoitajaliitto, Opintokeskus Sivis, Pirkanmaan Sydänyhdistys ja Pirkanmaan Syöpäyhdistys.

Tervetuloa!

Lahjoita.Qr-koodi: Pirsy MobilePay 48088 MobilePay 48088.

Kiitos!